top of page

portfolio - TAIDETORI, ROPECON 2024

tp_logo_verkkopien.png

Olen Ruakku, 29-vuotias savolaissyntyinen taiteilija, tatuointiharjoittelija sekä aloitteleva pienyrittäjä, joka vaikuttaa tätä nykyä Tampereella.

Viimeisen kuuden vuoden aikana olen ollut myymässä kerran Helsinki Zine Festissä (2023) ja Tampere Kupliissa (2024). Tämän lisäksi olen toiminut toisen taiteilijan myyntiavustajana niin kotimaisissa kuin ulkomaisissa coneissa.

 

Pienyrittäjän asemastani huolimatta conimyyntini on aloittelevaa enkä koe sen vielä soveltuvan esimerkiksi suurempien myyntipöytien puolelle.

Ohessa toisen taiteilijan kanssa jaettu pöytä Tampere Kupliissa vuonna 2024.

kupliipöytä.jpg

Tuotteista

Myyn ensisijaisesti printtituotteita, kuten eri kokoisia taideprinttejä, postikortteja, tarroja ja zinejä. Myyn myös omilla kuvituksillani painettuja puisia pinssejä sekä silkkipainettuja tekstiilituotteita kuten paitoja ja kangaskasseja.

Pyrin myyntituotteissani painottamaan materiaalin ekologisuutta, jonka lisäksi kiinnitän huomiota valmistajan tuotantotoiminnan eettisyyteen.

Aihealueista

Valtaosa myyntituotteistani ovat originaalia taidetta, jonka teemoina toimivat luonto, eläimet sekä pohjoismainen kansanperinne, kuin myös rosoinen queer- ja vastavirtakulttuuri.
 

Originaalissa taiteessani keskityn erityisesti kansanperinteen ja fantasian yhdistelyyn ja työstän juuri uutta sarjakuvazineä folkloristiikan kandidaatintutkielman pohjalta.

Taideprinttejä & POSTIKORTTEJA

Tarroja & PINSSEJÄ

zineT

Kiitos!

Instagram: @ruakku
Email: ruakku.contact [at] gmail.com
 

bottom of page